Ajattelin tässä purkaa vähän ajatuksia tosta mun nuoremmasta broidista.Meitä on yhteensä neljä veljestä ja ollaan aina oltu tosi läheisiä. Ainoa on toi meikäläisestä nuorempi joka on vähän eksyny huonoille teille. Se käyttää nykyään suonensisäisiä ja näyttää siltä että ei siitä enää ihmistä tule. Mä en tajua mitä sille oikein voi tehdä kun se on jo aikuinen ihminen. Aikoinaan kun se oli alaikäinen ja alotti ton mömmöjen vetämisen niin se oli helppo saada pakkohoitoon. Tällä hetkellä ei taida olla mitään keinoa saada sitä hoitoon ellei se itse sitä halua. Eikä se todellakaan halua, se on tullut selväksi kun mä olen yrittäny puhuttaa sitä.

Mä en ole muutenkaan ollu sen kanssa tekemisissä kun se ton paskan vetämisen aloitti. Mä en ole edes nähny sitä varmaan kohta puoleen vuoteen. Vituttaa välillä kuunnella noita juttuja mitä siitä kuulee kun se touhuu tuolla. Se on repiny koko perheen ihan riekaleiksi noilla touhuillaan. Mutsi ja faija on aivan lamaantuneita eikä kuuntele järkipuhetta. Tämä on ehkä ainoa asia missä mä olen aivan aseeton ja se mua risoo ehkä eniten. Mä mietin nytkin että entä sitten kun se kuolee noihin kamoihinsa niin miltä musta tuntuu. Mä haluan silloin tietää että mä tein kaikkeni että se lopettais ja jos mä en sitä tiedä niin mä jään jossittelemaan loppu elämäni ajaksi. Mä olen aivan varma että sillä ei kauaa ole aikaa ja se on jo kerran vetäny yliannostuksen. Sillo se tappeli hengestään muutaman päivän tuolla meilahdessa. Lääkärikään ei saanu siihen puhuttua järkeä vaikka se kuinka yritti.

Sekin että vaikka sen sais irti noista kamoista niin silti on aina ne kaverit puhuttamassa. Sillä on yks sellanen kaveri josta mä näin heti että se on todella kiero. Mä ajoin sen kerran ulos kun se tuli tonne mutsille broidia tapaaamaan. Mä sanoin et ulos ja vähän äkkiä. Eipä se sen päähän mahtunu ja se tuijotti mua sellanen hölmö ilme naamalla. Mä sanoin uudestaan et ulos tai alkaa lätty lätisemään. Siihen tää 40 kiloa painava urpo sanoo et joo joo en mä nyt tappelemaan ala. Mä sanoin että kuule ei siinä mitään tappelua ole kun mä vien sut tohon pihalle ja pätkin menemään. Siinä kaverissa on jotain niin pahaa ja kieroa että mä huomasin sen heti niinkuin joistain ihmisistä huomaa. Varoitin vanhempia ja sitä mun narkkari broidia siitä kaverista mutta eipä ne uskonu. Tossa kun broidi oli linnassa istumassa niin mun vanhemmat luki yhden kirjeen minkä tää kiero kaveri oli lähettäny mun broidille. Siinä kirjeessä se selittää et sit kun broidi pääsee pois ni vedetään oikein kunnolla noita kamoja. Eli se ei edes halua että broidi pääsee eroon niistä.

Kerran kun mutsi sai vierotettua broidin niistä jo niin hyvin että sillä ei ollu edes vierotusoireita enää. Tää kieroilija pörräs koko sen ajan siinä ovella kyselemässä ja yritti aina ängetä sisään vaikka mutsi sano sille et ei nyt tule ketään kun se yritti saada broidia hoidettua. Mitä tää käärme tekee kun broidi on pääsemässä eroon. Se odotti että mutsi ja faija lähti asioille ja änkes sisälle mun broidia puhuttamaan. Tottakai se sai broidin taas ratkeamaan ja sillä tiellä se nyt sitte on.

Tossa kun broidi oli linnassa niin käytiin vähän kirjeenvaihtoa koska mä en halunnu käydä katsomassa sitä. Yhdessä kirjeessä se selitti että se haluaa oikeasti eroon ja haluaa että me muut veljet autetaan ja tuetaan sitä siinä. Mä olin vähän epäileväinen mutta kirjoitin sille että kyllä minä ainakin autan kunhan se on sitten kanssa tosissaan asiassa. Se pääsi sitten pois ja kävi moikkaamassa meikäläistä. Meiltä se paineli taas kavereidensa kanssa narkkaamaan ja sai heti ekana päivänä huumerikoksesta sakot. Sen jälkeen mä ajattelin että antaa sen olla ja jos se haluaa eroon niin saa sitten itse tehdä sen aloitteen ja vieläpä kasvotusten eikä minkään kirjeen välityksellä.

Mä olen oikeastaan jo luovuttanu ja hyväksyny sen että se kuolee noihin kamoihinsa. Ainoa mitä mä mietin on se että olenko mä tehny kaikkeni sitä auttaakseni. Nytkin kun mä ajattelen sitä niin mä muistan sen sinä pikkuveljenä jota mä aina puolustin kun tuolla hiekkalaatikoilla leikittiin. Mä en edes kykene näkemään sitä tuona aikuisena miehenä joka on pelkkä varjo. Mä näen sen just sellasena pikkupoikana joka on täynnä elämänhalua. Onkohan tämä ihan normaalia??? Tottakai mä haluan muistaa sen sellasena kuin se oli kun sillä ei ollu tota ongelmaa. Nykyään se edustaa kaikkea sitä mitä mä halveksin. Siihen ei voi luottaa ja se suoltaa koko ajan valheita. Eniten ehkä loukkaa just se että se sanoo että se lopettaa mutta sitten kun pitäisi lopettaa niin se puukottaa selkään ja näyttää todelliset kasvonsa.Silloin kirjeenvaihdossa mä olin kokoajan vähän varautunut mutta mä kuitenkin ehkä jollain tasolla ajattelin että ei se ehkä kuitenkaan ole tullut niin pahaksi, että se leikkii muiden tunteilla ja luottamuksella. Kylhän ne kaikki lupaukset siitä lopettamisesta kuullosti hyvältä ja mielessäni jo näin että kaikki palautuu normaaliksi. Toisin kuitenkin kävi.

Tossa muutama vuosi sitten kun se tuli käymään niin mä en voinu päästää sitä silmistäni. Mulla oli tiskipöydällä rahat tietokoneen ostoa varten ja sen silmät loisti kun se katto niitä. Mulla oli kokoajan sellanen tunne että jos mä käännän selkäni sille niin ne rahat häviää. Mä olen melkein varma että ne olisi hävinny jos mä olisin jättäny vahtimatta.

Sehän noissa huumeista varmaan pahin on kun ne syö kaiken mitä ihmisessä on. Toi mun broidi oli aikasemmin sellanen että siihen pysty aina luottamaan vaikka olis mikä ollu. Se ei olis ikinä varastanu multa silloin mutta nyt en tiedä. Miten helvetissä noi huumeet voi muuttaa ihmistä noin paljon? Meillä on kaikilla aina ollu perhe tosi tärkeä. Nyt tuolla yhdellä ei ole muuta perhettä kuin se kama joka sitten sanelee kaiken mitä se tekee.

Tämä nyt on tällaista sekavaa sepostusta taas koska meikäläistä risoo ja vituttaa niin saatanasti. Mulla on oikeasti joku ongelma sellaisien asioiden kanssa joille mä en mahda mitään. Se ei taida mahtua mun päähän että maailmassa ja elämässä on asioita joille ei yksinkertaisesti mahda mitään. Olenkohan mä jonkin sortin kontrollifriikki??

Kärppä kuittaa