Ajattelin avata tähän stressi lokeron.
Minusta tuntuu että minulta tulee ehkä eniten juttuja juuri tähän kategoriaan.

Aloitetaan vaikka siitä että millainen meikäläinen on ja miten aivoni toimivat.
Ensinäkin pelkään aina pahinta ja se logiikka tähän on se,että kun pelkää pahinta niin pienemmät pettymykset eivät tunnu niin pahalta.Tunnen myös että kaikki asiat ovat minun vastuullani ja harteillani.Stressaan usein sellaisista asioista joille en mahda mitään.Syytän itseäni aina turhista ja jatkuvasti mietin mitä olisin voinut tehdä toisin.

Nytkin stressaan raha-asioista vaikka asia ei ole edes minun käsissäni.En pysty mitenkään nopeuttamaan asioiden käsittelyssä vaikka kuinka sappeni kiehuisi.Silti pyörin täällä vatsa liekeissä ja kiroilen.Luulen että osasyy stressiini on minun negatiivinen asenne elämään.Ajattelen aina kaikkien asioiden huonoja puolia enkä monesti edes kykene löytämään mistään hyviä puolia.Tämä asenne on niin juurtunut minuun että en usko että pääsen ikinä siitä eroon.

Välillä tämä asenne saa aivan älyttömät mittasuhteet.Tässä hyvä esimerkki!!
Kerran ajattelin että mitä järkeä minun on seurustella vaimoni kanssa kun jompikumpi meistä kuolee kumminkin ennenkuin toinen.Toinen joutuu aina kärsimään koska jää kaipaamaan toista.Siinä vaiheessa kun ollaan oltu 40-50 vuotta naimisissa niin se tuskan ja kaipauksen määrä tulee olemaan suunnaton.Mietin että onko tällaisessa mitään järkeä???

Koko pohtimiseni on järjetön ja jos tällä tavalla ajattelee niin eihän elämässä viitsi mitään tehdä kun lopulta kuolee kuitenkin:)Kuitenkin asiassa on hyväkin puoli.Tällaisia pohtiessani jouduin menemään syvälle itseeni ja miettimään elämää joka kantilta.Mietin että mitä ihmisestä jää jäljelle kun aika hänestä jättää.
Ei hänestä jää kuin muistot jäljelle ja ne voivat jo kantaa surussa pitkälle.Surussa siis auttaa hyvät muistot toisesta ja eihän toinen tällöin kokonaan kuole kun hän elää muistoissa.

Sitä pystyy aina palaamaan niihin hyviin hetkiin ja elää ne uudestaan.Eihän se tietenkään ole sama asia mutta eikö siinä vaiheessa ota sen mitä saa?
Asiaa kun miettii siltä kantilta että kuinka montaa ihmisen elämää itse koskettaa oman elämänsä aikana.Kaikista niistä kosketuksista jää muisto sinusta ja he muistavat sinut myös pois menosi jälkeen.Näin jokainen meistä jää elämään muistoissa kuoleman jälkeen.

No nyt riittää syvällinen jauhaminen.

Luulen että suurin osa stressistäni johtuu juuri siitä että minusta tuntuu että minä olen vastuussa kaikesta.En voi sietää sitä että jos en mahda jollekin asialle mitään.Näin ollen stressaan joka asiasta kokoajan.Päähäni ei oikein tahdo mahtua ajatus että elämässä tapahtuu asioita joille ei mahda mitään.Jos haluan päästä stressistä eroon niin minun on muutettava itseäni ja asenteitani.Se ei kyllä tule olemaan helppoa koska olen aina ollut tämmöinen.No taistelu jatkuu......