torstai, 19. huhtikuu 2007

Pikainen piipahdus!!!

Pitkästä aikaa!!!

Ajattelin tehdä tässä pikaisen päivityksen tänne meikäläisen blogiin.
Meikäläisen työllistymis suunnitelmat on lähteny sen verran hyvin luistamaan, että alkaa olla jo aivan pyörryksissä. Viimeisin selkeä muistikuva on siitä kun olin työkkärin humpuukikurssilla, sen jälkeen sitä on menty niin lujaa, ettei meinaa perässä pysyä. Tällä hetkellä sitä ollaan sitten työharjoittelussa, jota on yhteensä 20 viikkoa. Rasittaa vaan tehdä ilmaiseksi työtä, mutta onneksi saan sentään liitosta rahaa.

Joo...eli lujaa on menny ja taitaa tulla menemäänkin. Perheen kanssa asiat on aika hyvin. Mukuloille joutuu välillä kotiarestia jakelemaan mutta sehän on sitä normaalia menoa. Meikäläinen on tällä viikolla kärsinyt flunssasta ja ollut sairaslomalla. Huomenna pitäisi viedä sinne työharjoittelupaikkaan noita sairaslomatodistuksia ja hakea vähän tavaroita pois sieltä. Ensi viikolla alkaa taas koulujakso niin ei viitti jättää kamojaan sinne töihin lojumaan.

Jotenkin tuntuu oudolta, että nää työasiat menee aina sykleissä. Välillä on hiljasempaa mutta sitten yhtäkkiä kaikki alkaa pyöriä eteenpäin, eikä meinaa perässä pysyä. Jotenkin sitä ei edes keskity asioihin silloin ja antaa niiden mennä omalla painollaa eteenpäin. Varmaan sen takia kaikki tuntuu niin sumealta.

Mitäs muuta....niin joo!
En muista kirjoittelinko aikoinaan tänne siitä, että lupasin vaimolleni kissanpennun? No nyt sellainen kuitenkin on täällä kämpässä. Aika veikeä pikkukaveri vaikka se välillä tuhojaan tekee. Eilen se tiputti kukkaruukun lattialle ja sai vaimolta vähän toruja. Tänään se kaatoi toisen kukkaruukun ja sai meikäläiseltä toruja. Huomisesta en tiedä mutta luulen, että toruja tulee. Onneksi se nyt nukkuu niin ei tarvitse kokoajan taistella sen kanssa. Sillä on jokin fetissi tuota meikäläisen pitkää tukkaa ja partaa kohtaan. Eilen se kiipesi meikäläisen niskaan ja oli poninhännässä kiinni kynsin ja hampain. meikäläisen partaakin se sukii välillä aivan innoissaan. Mä en vaan ymmärrä miten toi kissa mut on valinnu kaverikseen kun mä en ole edes pahemmin hösänny sen kanssa. Vaimo hoitaa ruokinnat ja leikkimiset niin silti se on mun kimpussa. Änkee syliin nukkumaan ja haluaa että meikäläinen silittelee jatkuvasti. Mulla on kyllä aina ollu joku ihmeellinen vaikutus eläimiin. Kaipa sitä itsekin on sen verran apinaa lähellä, että noi eläimet pitää meikäläistä samanlaisena.

Nyt täytyy lopetella ja painella lepäämään. Kuume tuntuu taas nousevan kun päätäkin särkee niin pirusti. Täytyy nyt katsoa milloin ehdin taas kirjoitella. Ei uskalla luvata mitään kun ei tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään.

Kärppä kuittaa!!!!!

keskiviikko, 7. maaliskuu 2007

Keskiviikkoa!!!

Joo täällä ollaan taas.Tänään en jaksanut mennä kursseille koska siellä olisi ollut koko päivän atk:ta.Siitä ei ole mulle mitään hyötyä koska ne opettelee ihan perusjuttuja siellä.Kyllähän se noille jotka ei ole ikinä käyttäny konetta sopii mutta meikäläinen ei jaksa sitä pasianssia loputtomiin pelata.

Blogin pitämiseen taitaa tulla nyt vähän pidempi tauko koska tämä meikäläisen elämä on taas sellaista myrskyä että on pakko keskittyä hoitamaan noita muita asioita. Viikonloppuna oltiin vaimon kanssa vähän tuulettumassa ja loppu illasta (yllätys yllätys) riideltiin. Muistikuvat on todella heikot tuolta illalta mutta kyllä sen verta morkkis iski että se sai mut tajuamaan että mun on pakko muuttaa tätä elämäntyyliä. Juttelimme tuossa vaimon kanssa asioista ja tulimme siihen tulokseen että meillä on jonkinlainen kriisi meneillään. Hyvä puoli tuossa riidassa oli se että se avasi ainakin meikäläisen silmiä todella paljon. Huomasin itsessäni sellasia asioita joista en tiennyt yhtään mitään. Esimerkiksi se että meikäläinen ei ole ollut läsnä perheen asioissa pitkiin aikoihin. Huomasin että olen ollut miltei vieras tässä talossa. Muu perhe on pyörittänyt arkea ja touhunnut yhdessä kaikenlaista. Vaikka meikäläinen on ollut paikalla niin silti en ole ollut läsnä. Sanoinkin vaimolle että mulla on välillä ollut tunne että olen ulkopuolinen koko touhussa.

Eilen oli sellainen päivä joka oli todella suuri muutos ainakin meikäläiselle. juttelin broidinkin kanssa messengerissä näistä asioista ja sain häneltä aika hyviä neuvoja. Kokeilin millaista on olla läsnä oman perheensä seurassa ja todella keskustella asioista. Autoin vaimoa ruoanlaitossa ja katselin lasten kanssa telkkaria, tuli jopa läksyissäkin autettua. Vaikka tuo oli ensimmäinen kerta pitkiin aikoihin ja olen vasta totuttelemassa tähän muutokseen niin huomasin jo kuinka paljon iloisemmilta ja onnellisemmilta lapset vaikuttivat. En tiedä johtuiko se siitä että olin kokoajan läsnä ja todella kuuntelin mitä heillä oli sanottavana. Mua itteänikin kiinnosti heidän asiat ja jutut vilpittömästi.

Eniten tässä raastaa se että noi lapset on jaksanu odottaa ja toivoa että mä alkaisin olemaan niille se isä jonka ne ansaitsee. Mä olen saanu jo niin monta mahdollisuutta että tätä kertaa mä en hukkaan heitä. Luulen että lähiajat menee nyt tätä elämäntyyliä harjoitellessa.

Nyt täytyy lopetella ja painella emännän kanssa asioille.

Kärppä kuittaa!!!!

tiistai, 27. helmikuu 2007

Aivan romuna

Olo senkuin pahenee!!!!
Kävin eilen siellä terkkarilla ja sain kolme päivää saikkua. Nielunviljelyssäkin tuli oltua ja varoitin sitä hoitajaa että meikäläisellä on todella herkkä yökkäämisrefleksi. Näytteen otosta ei meinannut tulla yhtään mitään ja mua yökötti pelkkä se tikun näkeminen, minkä ne tonne kurkkuun sitten lopulta tunki. No onneks en sentään oksentelemaan ruvennu mutta lähellä se oli. Välillä aamuisin kun harjaan hampaita niin jo se saa mut yökkäilemään. Onkohan muilla yhtä herkkä toi refleksi??

Eniten mua sapettaa sairastamisessa se kun ei pysty nukkumaan öisin. Viime yökin meni pyöriessä ja sitä edellisenä taisin nukkua juuri ja juuri sen neljä tuntia. Tottakai sitä särkylääkkeillä saisi tuon kuumeen laskemaan ja sitten nukuttua mutta kun mun mielestä sillä vaan siirtää sitä paranemista. Mä en muutenkaan tykkää popsia noita pillereitä ja usein jää reseptitkin hakematta vaikka se lääkäri niistä aina paasaa.

Lähipiirissä ois synttäreitä taas tiedossa mutta kun tämä olo on niin huono, niin en tiedä pystyykö sitä kahville lähtemään. Tänään on broidin vaimokkeen synttärit, joten onnittelut tätäkin kautta. Broidikin kärsii tästä lenssusta niin en tiedä voiko sinne mennä käymään tai antaako tämä oma olotila edes periksi. Huomenna olisi faijan synttärit mutta yllätys yllätys, sielläkin sairastellaan. No voihan niitä kahvitteluja aina siirtää.

Nyt täytyy painella lepäämään ennenkuin tää meikäläisen pää sanoo ittensä irti.

Kärppä kuittaa!!!!

sunnuntai, 25. helmikuu 2007

Just meikäläisen tuuria...

Hemmetin hemmetti!!!!
Tossa viime viikolla kun lintsasin sieltä kurssilta ja ilmoitin olevani kuumeessa, niin nyt olen sitten oikeasti kuumeessa. Täytyy huomenna aamulla mennä terkkarilla käymään ja hommata vähän sairaslomaa. Tää on niin meikäläisen tuuria eikä tämä ole edes eka kerta kun näin käy. Täytyy vaan toivoa että ne uskoo että mä todella olen kipeä.

Muuten viime päivät on menny oleskellessa ja lepäillessä. Eilen asensin uuden käyttöjärjestelmän koneelle ja kiitos siitä kuuluu broidille ja hänen vaimokkeellensa. Kattoo nyt miten tämä sitten toimii tää kone. Digikuvia tuli jo läheteltyä anopille kun sain senkin homman toimimaan.

Nälkäkin on, mutta kun ei maista mitään niin ei oikein tule syötyä. Eniten sapettaa noi yöt kun herää nenä tukossa eikä siitä limasta meinaa päästä eroon. Mulla on muutenkin ongelmia ton mun toisen sieraimen kanssa koska mulla on aikoinaan nenä murtunut. Tai murtunu ja murtunu, se oli rustoja myöten poikki. Lääkäri kyllä sai sen korjattua vaikka se vähän vinoksi jäi. Lääkäri vaan varotti silloin että toi toinen sierain näyttää olevan vähän ahtaan näköinen, niin voi olla että se menee umpeen kun meikäläinen kasvaa. Nykyään se on jo vähän ongelmallinen eikä sitä kautta meinaa edes ilma kulkea. Se korjausleikkaus ei ole vaan maailman mukavin. Kerran kun olin faijaa kattomassa sairaalassa ja samassa huoneessa oli potilas jolla oli tehty se leikkaus. Kysyin siltä potilaalta että miltä tuntuu ja se sanoi että ihan kuin olisi jäänyt rekan alle. Koko naama sillä oli mustana, ainakin niiltä osin jotka ei ollu siteen peitossa. Käyttivät kuulemma talttaa ja vasaraa sen sieraimen avaamiseen. Toisaalta pakkohan mun on jossain vaiheessa mennä siihen leikkaukseen koska pahemmakshan tämä menee ellei tätä korjaa. En mä mikään naamapuoli ole jos sellaisen kuvan tämä kirjoitus antaa ja toi nenän vinouskin on niin lievää että sitä ei edes huomaa ellei sitten oikein tarkasti katso.
Ei toi sierain muuten mua häiritse muuta kuin silloin kun on nuha. Nyt täytyy painella lepäämään ja odottamaan pitsaa joka ei todennäköisesti maistu millekkään.

Kärppä kuittaa!!!!

keskiviikko, 21. helmikuu 2007

Toivotonta!!!!

Ajattelin tässä purkaa vähän ajatuksia tosta mun nuoremmasta broidista.Meitä on yhteensä neljä veljestä ja ollaan aina oltu tosi läheisiä. Ainoa on toi meikäläisestä nuorempi joka on vähän eksyny huonoille teille. Se käyttää nykyään suonensisäisiä ja näyttää siltä että ei siitä enää ihmistä tule. Mä en tajua mitä sille oikein voi tehdä kun se on jo aikuinen ihminen. Aikoinaan kun se oli alaikäinen ja alotti ton mömmöjen vetämisen niin se oli helppo saada pakkohoitoon. Tällä hetkellä ei taida olla mitään keinoa saada sitä hoitoon ellei se itse sitä halua. Eikä se todellakaan halua, se on tullut selväksi kun mä olen yrittäny puhuttaa sitä.

Mä en ole muutenkaan ollu sen kanssa tekemisissä kun se ton paskan vetämisen aloitti. Mä en ole edes nähny sitä varmaan kohta puoleen vuoteen. Vituttaa välillä kuunnella noita juttuja mitä siitä kuulee kun se touhuu tuolla. Se on repiny koko perheen ihan riekaleiksi noilla touhuillaan. Mutsi ja faija on aivan lamaantuneita eikä kuuntele järkipuhetta. Tämä on ehkä ainoa asia missä mä olen aivan aseeton ja se mua risoo ehkä eniten. Mä mietin nytkin että entä sitten kun se kuolee noihin kamoihinsa niin miltä musta tuntuu. Mä haluan silloin tietää että mä tein kaikkeni että se lopettais ja jos mä en sitä tiedä niin mä jään jossittelemaan loppu elämäni ajaksi. Mä olen aivan varma että sillä ei kauaa ole aikaa ja se on jo kerran vetäny yliannostuksen. Sillo se tappeli hengestään muutaman päivän tuolla meilahdessa. Lääkärikään ei saanu siihen puhuttua järkeä vaikka se kuinka yritti.

Sekin että vaikka sen sais irti noista kamoista niin silti on aina ne kaverit puhuttamassa. Sillä on yks sellanen kaveri josta mä näin heti että se on todella kiero. Mä ajoin sen kerran ulos kun se tuli tonne mutsille broidia tapaaamaan. Mä sanoin et ulos ja vähän äkkiä. Eipä se sen päähän mahtunu ja se tuijotti mua sellanen hölmö ilme naamalla. Mä sanoin uudestaan et ulos tai alkaa lätty lätisemään. Siihen tää 40 kiloa painava urpo sanoo et joo joo en mä nyt tappelemaan ala. Mä sanoin että kuule ei siinä mitään tappelua ole kun mä vien sut tohon pihalle ja pätkin menemään. Siinä kaverissa on jotain niin pahaa ja kieroa että mä huomasin sen heti niinkuin joistain ihmisistä huomaa. Varoitin vanhempia ja sitä mun narkkari broidia siitä kaverista mutta eipä ne uskonu. Tossa kun broidi oli linnassa istumassa niin mun vanhemmat luki yhden kirjeen minkä tää kiero kaveri oli lähettäny mun broidille. Siinä kirjeessä se selittää et sit kun broidi pääsee pois ni vedetään oikein kunnolla noita kamoja. Eli se ei edes halua että broidi pääsee eroon niistä.

Kerran kun mutsi sai vierotettua broidin niistä jo niin hyvin että sillä ei ollu edes vierotusoireita enää. Tää kieroilija pörräs koko sen ajan siinä ovella kyselemässä ja yritti aina ängetä sisään vaikka mutsi sano sille et ei nyt tule ketään kun se yritti saada broidia hoidettua. Mitä tää käärme tekee kun broidi on pääsemässä eroon. Se odotti että mutsi ja faija lähti asioille ja änkes sisälle mun broidia puhuttamaan. Tottakai se sai broidin taas ratkeamaan ja sillä tiellä se nyt sitte on.

Tossa kun broidi oli linnassa niin käytiin vähän kirjeenvaihtoa koska mä en halunnu käydä katsomassa sitä. Yhdessä kirjeessä se selitti että se haluaa oikeasti eroon ja haluaa että me muut veljet autetaan ja tuetaan sitä siinä. Mä olin vähän epäileväinen mutta kirjoitin sille että kyllä minä ainakin autan kunhan se on sitten kanssa tosissaan asiassa. Se pääsi sitten pois ja kävi moikkaamassa meikäläistä. Meiltä se paineli taas kavereidensa kanssa narkkaamaan ja sai heti ekana päivänä huumerikoksesta sakot. Sen jälkeen mä ajattelin että antaa sen olla ja jos se haluaa eroon niin saa sitten itse tehdä sen aloitteen ja vieläpä kasvotusten eikä minkään kirjeen välityksellä.

Mä olen oikeastaan jo luovuttanu ja hyväksyny sen että se kuolee noihin kamoihinsa. Ainoa mitä mä mietin on se että olenko mä tehny kaikkeni sitä auttaakseni. Nytkin kun mä ajattelen sitä niin mä muistan sen sinä pikkuveljenä jota mä aina puolustin kun tuolla hiekkalaatikoilla leikittiin. Mä en edes kykene näkemään sitä tuona aikuisena miehenä joka on pelkkä varjo. Mä näen sen just sellasena pikkupoikana joka on täynnä elämänhalua. Onkohan tämä ihan normaalia??? Tottakai mä haluan muistaa sen sellasena kuin se oli kun sillä ei ollu tota ongelmaa. Nykyään se edustaa kaikkea sitä mitä mä halveksin. Siihen ei voi luottaa ja se suoltaa koko ajan valheita. Eniten ehkä loukkaa just se että se sanoo että se lopettaa mutta sitten kun pitäisi lopettaa niin se puukottaa selkään ja näyttää todelliset kasvonsa.Silloin kirjeenvaihdossa mä olin kokoajan vähän varautunut mutta mä kuitenkin ehkä jollain tasolla ajattelin että ei se ehkä kuitenkaan ole tullut niin pahaksi, että se leikkii muiden tunteilla ja luottamuksella. Kylhän ne kaikki lupaukset siitä lopettamisesta kuullosti hyvältä ja mielessäni jo näin että kaikki palautuu normaaliksi. Toisin kuitenkin kävi.

Tossa muutama vuosi sitten kun se tuli käymään niin mä en voinu päästää sitä silmistäni. Mulla oli tiskipöydällä rahat tietokoneen ostoa varten ja sen silmät loisti kun se katto niitä. Mulla oli kokoajan sellanen tunne että jos mä käännän selkäni sille niin ne rahat häviää. Mä olen melkein varma että ne olisi hävinny jos mä olisin jättäny vahtimatta.

Sehän noissa huumeista varmaan pahin on kun ne syö kaiken mitä ihmisessä on. Toi mun broidi oli aikasemmin sellanen että siihen pysty aina luottamaan vaikka olis mikä ollu. Se ei olis ikinä varastanu multa silloin mutta nyt en tiedä. Miten helvetissä noi huumeet voi muuttaa ihmistä noin paljon? Meillä on kaikilla aina ollu perhe tosi tärkeä. Nyt tuolla yhdellä ei ole muuta perhettä kuin se kama joka sitten sanelee kaiken mitä se tekee.

Tämä nyt on tällaista sekavaa sepostusta taas koska meikäläistä risoo ja vituttaa niin saatanasti. Mulla on oikeasti joku ongelma sellaisien asioiden kanssa joille mä en mahda mitään. Se ei taida mahtua mun päähän että maailmassa ja elämässä on asioita joille ei yksinkertaisesti mahda mitään. Olenkohan mä jonkin sortin kontrollifriikki??

Kärppä kuittaa